Archive for maaliskuuta 2012

Olut ja tee

Tätä blogia tuskin olisi ilman teetä, joten lienee ainoastaan sopivaa pohtia lyhyelti tee- ja olutkulttuurin välisiä eroja.

Oluen tutkiminen ja harrastaminen eroaa tietysti monin tavoin teeharrastuksesta. Näin Suomesta käsin olutharrastajalla on käsittämättömän paljon suurempi mahdollisuus osallistua kulttuurin toiminnan eri tasoihin, varsinkin tuotantoon. Kun suomalainen teenjuoja voi vain uneksia teenviljelystä ja prosessoinnista, parhaimmillaan paahdella ja iättää omistamiaan teelaatuja, pystyy olutharrastaja halutessaan aloittamaan työnsä aina ohran viljelystä ja villihiivan kaappaamisesta. Tähän liittyy oluen paikallisuus, joka on yksi kyseisen kulttuurin kiehtovimmista piirteistä. Suomella on nimittäin pitkä ja kunniakas (joskin lähes unohdettu) oluthistoria, ja tutkittavaa riittää vaikka koko loppuelämäksi, etenkin jos on valmis selaamaan läpi eri arkistoja sekä tutkimaan esimerkiksi Suomen ja lähikansojen kulttuuria ja historiaa myös tarkemmin.

Toiseksi olutta koskevaa tai ainakin läheltä liippaavaa lähdemateriaalia on saatavilla moninverroin enemmän ilman, että joutuu opiskelemaan (lukuisia) aasialaisia kieliä. Suomenkielisenä omaa lisäksi sen edun, että pystyy lukemaan ainakin englanninkielisiä, suomalaisia, virolaisia ja pohjoismaisia tekstejä, eikä muidenkaan indo-eurooppalaisten kielten opiskelu pitäisi olla yhtä vaativaa kuin jonkin aasialaisen kielen.

Toisaalta olutkulttuurista puuttuu jotain teen hienouksia. Ainakaan yhtä selvää ja laajasti hahmotettavaa filosofista tai esteettistä kulttuuria ei tunnu olevan löydettävissä. Tuskin edes Belgiasta löytyy yhtä selkeää kulttuurista tietoisuutta oluen parista kuin teen ympäri maailmaa. Oluesta kyllä kirjoitetaan paljon, mutta tekstit tuntuvat ainakin ulospäin keskittyvän lähinnä oluenpanon historiallisiin/kokeellisiin seikkoihin. Kulttuurin puute tai piiloisuus on harmillista, sillä ei tarvitse lukea pitkälle ymmärtääkseen, kuinka valtavasti eläväisempi ja värikkäämpi olut- ja alkoholikulttuuri on ollut ennen teollisen standardoitun oluen syntymistä.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi oluen harrastaminen ajautuu lähes välttämättä eri suuntaan kuin teen. Kirjoitukset teestä taipuvat helposti filosofis-esteettiseen malliin, kun taas olut painottaa historiallisempaa tutkimusta.

Posted in | Leave a comment

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.