Maailmalla on taidettu puhua jo vuosia cocktail-renessanssista. En tiedä ovatko trendin aallot vihdoin lyöneet Suomeen, olenko auttamattomasti jäljessä juomakulttuurin kehitysvaiheista, vai onko tutkimusteni luonnollinen kulku vihdoin johtanut myös cocktailien pariin, mutta tunnustan, että näitä on tullut viime aikoina nautittua.

Pitkistä drinkeistä olen päätynyt modifoitujen Gin & tonicien kautta vihdoin klassikkococktaileihin. Niissä olen hurahtanut kaikista alkeellisimpiin juomiin – niihin, mitä hädin tuskin voi nykyisten pitkien drinkkien aikakautena kutsua muuksi kuin sotketuksi viinaksi.

Ensin kokeilin Sazeracia jäljitellen alkuperäistä reseptiä parhaani mukaan. Tätä spekuloidaan maailman ensimmäiseksi cocktailiksi. Periaatteessa kyseessä on amerikkalaiseen viskiin tai konjakkiin lisätty sokeri/siirappi ja aromaattinen katkero. Tämä sekoitus tarjoillaan lasissa, jossa on huljuteltu tilkka absinttia.

Kokemuksena Sazerac oli mielenkiintoinen, mutta sitemmin olen vakiintunut vanhanaikaiseen eli Old-fashionediin, myöskin erääseen niin sanotuista maailman ensimmäisistä cocktaileista. Kyseessä on periaatteessa Sazerac ilman absintilla pinnoitettua lasia. Makueroa Sazeraciin ei mielestäni liioin huomaa.