Archive for elokuuta 2012

La Fantome de Gastropub

Puoli pulloa (0,75l) Gastropubin 2010 pantua nimikko-olutta maisteltiin 27.8.2012 paikanpäällä rennossa ilmapiirissä. Ensinnäkin voisi mainita, että tämä olut eroaa 8% alkoholipitoisuudellaan huomattavasti ainakin perintesistä miedoista saisoneista. Heti alussa tuoksusta kävi ilmi, että nyt ollaan tekemisissä jonkin täysin uudenlaisen oluen kanssa – varsinkin kun en ensin tiennyt oluen mausteisuudesta. Tuoksusta löytyi lähes esterimäistä paksua ja hieman esanssista hedelmäistä sävyä, lähinnä persikkaa ja häivähdys sitruunaa. Mieleeni juolahti tämän tästä markettien persikkajääteet, vaikka tuoksu oli toki huomattavasti luonnollisempi ja monipuolisempi. Maussa oli erikoista paksuutta, joka tuntuikin sopivalta hieman vanhemmalle oluelle ja kävi loogisesti yhteen 'esterimäisyyden' kanssa. Kaiken kaikkiaan olut oli erittäin mukava uusi tuttavuus loppukesän illalle, siitä löytyi sopivaa paksuutta ja alkoholia näille jo viilenneille päiville.

Pienen googletuksen jälkeen sain selville, että oluen mausteena ovat toimineet ainakin sitruuna ja mustapippuri humalan lisäksi.

Posted in | Leave a comment

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.