Näytetään tekstit, joissa on tunniste maistelu. Näytä kaikki tekstit

Pegos Claros 1994



Hiljattain olen innostunut vanhemmista viineistä. Valitettavasti Alkon suppean valikoiman vuoksi näitä joutuu hankkimaan ulkomailta.

Viime viikolla sain siis suoraan kotiovelle toimitettuna neljä pulloa vanhaa portugalilaista viiniä. Ensimmäinen niistä, Pegos Claros 1994 Palmelan alueelta, on nyt juotu.

Tiivistettynä huomiomme kuuluu jotakuinkin näin: viini ei ollut liian helppo eli yksipuolinen, mutta ei myöskään niin päällehyökkäävän monipuolinen, että olisi vaatinut useamman siemauksen ennen kuin makunystyrät saavat selvää sävyjen kaaoksesta.

Tässä viinissä oli selkeä hapan lambicmainen tuoksu, jonka voisi arvella johtuvan  brettanomyces-hiivasta, mutta on vaikea sanoa mistä piirre todella johtuu. Toisin kuin Lissabonissa kuukausi sitten juomassani 1980 pullossa, tässä happamuus ei kuitenkaan yltänyt yhtä voimakkaisiin sienimäisiin sävyihin. Tuoksun ryhdikkyys ja tammi tukivat ja tasapainottivat happamuutta. Loppulasia kohden sienimäisyyteen tottuu ja se sekoittuu toisiin tuoksuihin saaden aikaan samean ja lämpimän vaikutelman.

Pidin tästä viinistä myös sen vuoksi, että maussa saattoi vielä tuntea hienoista kitkeryyttä ja tanniinia. Näin ollen suutuntuma ei käynyt liian yksiulotteisen pehmeäksi.

En kuitenkaan pääse eroon siitä epäilyksestä, että kuuluuko lambicmainen happamuus ylipäänsä ikääntyneisiin viineihin? Itse pidän siitä, koska se tuo monipuolisuutta viiniin. Pitänee jatkaa kokeiluita ja yrittää ottaa asiasta selvää.

Posted in | 1 Comment

Muutamia cocktailkokeiluita

Tässä muutamia kevään cocktailkokeiluita.

Ensinnäkin kaksi versiota välimerellisestä cocktailista


Ainesosat: ouzoa, pieni tilkka ruusuvettä, tilkka angostuuraa, ruokosokerisiirappia, vettä

Sekoitetaan jäiden kanssa lasissa tai ravistetaan yms. Tämä on oikein elähdyttävä ruusun ja aniksen tuoksuinen tapaus, jota kuvittelisi mainiosti juovansa digestiivinä merenrannalla.


Ainesosat: ouzoa, appelsiininkukkavettä, tilkka appelsiininkukkavettä, tilkka angostuuraa, ruokosokerisiirappia, vettä

Luonteeltaan melko samanlainen kuin ruusuinen ouzo, mutta pidin tästä enemmän, koska appelsiininkukka on hieman moniulotteisempi tuoksu.

Seuraavaksi appelsiinihunajanektari 


Ainesosat: 3cl giniä, 1cl hunajarommia (Kanarian sorttia), 1cl cointreau, puristus limeä, tilkka appelsiininkukkavettä sekä angostuuraa.

Pidin tästä oikein paljon, mutta jos ainesosia ei saa täydelliseen tasapainoon, tämä epäonnistuu täydellisesti. Parhaimmillaan se on erittäin moniulotteinen parfyyminen nektari viipyilevällä maulla. Sopii erinomaisesti myös soodalla jatkettuna.


Ja lopulta vielä yksi ouzococktail


Ainesosat: 3cl ouzoa, 1cl hunajarommia, tilkka appelsiininkukkavettä, ruokosokerisiirappia, vettä

Tämä on kaikista yllä luetelluista omasta mielestäni paras. On tärkeää pitää ouzo liköörimäisen paksuna ja malttaa liiallista veden lisäämistä. Tässä eri maut asettuvat hyvin selkeästi omille tasoilleen: tuoksu on kukkainen ja makea, makua hallitsee anis, kunnes lopussa hunajarommin sekä appelsiininkukan parfyymimainen yhdistelmä nousee esiin aniksen väistyttyä. Huom. kuvassa taitaa olla soodalla jatkettu versio.

Posted in | Leave a comment

Vintage nuuska W.E. Garret & Sons Sweet Mild Snuff 1870


Nyt vaihteeksi jotain aivan muuta. Olen viime aikoina aloitellut sikariharrastusta keskittyen erityisesti ikääntyneisiin kuubalaisiin. Sen lisäksi olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut nenänuuskasta, joten kun huomasin kuinka halvalla nämä todellakin wanhat purkit lähtevät, en voinut vastustaa kiusausta.

On vaikea sanoa onko nuuska todella vuodelta 1870. Kenties joku asiaa tunteva saattaisi varmistaa iän ruosteesta, paperin ulkonäöstä sekä veroleimasta, mutta itse en lähde tuotteen autenttisuutta sen enempää problematisoimaan. Nenänuuska on tainnut jäädä aika vähälle huomiolle 1900-luvun keski- tai loppuvaiheilta saakka, sillä netistä löytyy useita vanhoja purkkeja hyvin halvalla.

Tupakka on tietysti ollut ilmalta suojatussa tilassa, joten on vaikea sanoa onko se kehittynyt mihinkään suuntaan. 1800-luvulla valmistetun nuuskan kokeileminen on silti vaivan ja rahan arvoista.

Nuuska on hienoa ja kuivaa pulveria, jossa on hyvin erikoinen tuoksu. Pohjalla vallitsee vahva nahkaisuus, kumimaisuus tai puumaisuus pienellä fermentoituneella vivahteella, ja näiden seasta voi erottaa erilaisia makeita ja kukkaisiakin sävyjä.

Tuotettahan ei ole tarkoitus vetää nenäonteloon asti kuten tiettyjä laittomia nautintoaineita, vaan pieni määrä jauhetta imaistaan limakalvolle lyhyellä ja terävällä nuuhkaisulla. Nuuska ei polta, mutta muutaman minuutin päästä saa varautua siihen, että jauheen makuista nestettä alkaa pikkuhiljaa valumaan nieluun. Tämä on normaalia, osa tuotteen rituaalia, eikä ainakaan tämän miedon ja makean nuuskan kanssa häiritse lainkaan.

Nuuskan tuoksu ei kestä kovinkaan kauan. En myöskään ole vielä kokeillut niin suuria annoksia, että vaikutuksen tuntisi yhtä selvästi (näin tupakoimattomana henkilönä) kuin esimerkiksi sikarin jälkeen. Annostuksena oli noin tulitikunpään kokoinen keko kumpaankin sieraimeen. Suhteellisen yleinen tapa on ilmeisesti asettaa annos peukalon ja etusormen väliin jäävään kuoppaan ja nuuskata se siitä.

Oli miten oli, nuuska on nyt humidorissa, koska haluan kokeilla sitä hieman kosteampana. Ehkä se saa samalla hieman seetrin tuoksua.

Posted in | Leave a comment

Cocktailien aikakausi

Maailmalla on taidettu puhua jo vuosia cocktail-renessanssista. En tiedä ovatko trendin aallot vihdoin lyöneet Suomeen, olenko auttamattomasti jäljessä juomakulttuurin kehitysvaiheista, vai onko tutkimusteni luonnollinen kulku vihdoin johtanut myös cocktailien pariin, mutta tunnustan, että näitä on tullut viime aikoina nautittua.

Pitkistä drinkeistä olen päätynyt modifoitujen Gin & tonicien kautta vihdoin klassikkococktaileihin. Niissä olen hurahtanut kaikista alkeellisimpiin juomiin – niihin, mitä hädin tuskin voi nykyisten pitkien drinkkien aikakautena kutsua muuksi kuin sotketuksi viinaksi.

Ensin kokeilin Sazeracia jäljitellen alkuperäistä reseptiä parhaani mukaan. Tätä spekuloidaan maailman ensimmäiseksi cocktailiksi. Periaatteessa kyseessä on amerikkalaiseen viskiin tai konjakkiin lisätty sokeri/siirappi ja aromaattinen katkero. Tämä sekoitus tarjoillaan lasissa, jossa on huljuteltu tilkka absinttia.

Kokemuksena Sazerac oli mielenkiintoinen, mutta sitemmin olen vakiintunut vanhanaikaiseen eli Old-fashionediin, myöskin erääseen niin sanotuista maailman ensimmäisistä cocktaileista. Kyseessä on periaatteessa Sazerac ilman absintilla pinnoitettua lasia. Makueroa Sazeraciin ei mielestäni liioin huomaa.

Kentucky Bourbon Old-fashioned

Vanhanaikainen on kiinnostava, koska se ei vääristä liikaa käytetyn viinan makua. Lisätty sokeri (käytän itsevalmistettua siirappia intiaanisokerista) ja katkero luo tästä yksinkertaisesta sekoituksesta jotain todella erikoista.

Vanhanaikaista ei kannata tarjota jäillä, koska sulavat jäät laimentavat juomaa liikaa. Muutenkin juoma on parhaillaan viileähkönä tai huoneenlämpöisenä. Olen kokeillut kaikkea konjakista Metaxaan sekä skottilaisiin single-malt ja blendend viskeihin. Kaikki toimii. Juuri nyt vanhanaikainen illassa pitää miehen tiellä. 

Posted in | Leave a comment

La Spinetta 2003 Bricco Quaglia Moscato D'Asti


Olen himoinnut tätä viiniä siitä asti, kun yllätyksekseni löysin sen Tampereen Kuninkaankulman K-Supermarketista. Kyseessä on siis 4,5% Moscato D'Asti jälkiruokaviini. Tällaisia kunnollisia vähäalkoholisia viinejä soisi myytävän enemmänkin ruokakaupoissa.

Kun näin, että pulloja oli enää yksi jäljellä, en voinut enää lykätä ostosta. Olen aiemmin maistanut muutamaa Moscato D'astia, eikä niiden yltiömäisestä aromista voi olla pitämättä. Odotin samaa kuplivaa hedelmäisyyttä tältä viiniltä, mutta luvassa olikin jotain hieman erilaista.

Tuoksu on hedelmäinen ja hyvin sokerinen. Maku on samaten erittäin makea sekä hunajainen ja meloninen. Maussa on kuitenkin jonkinlaista raskautta, joka saattaa johtua iästä: 2003 vuoden jälkiruokaviini olisi ehkä ollut parhaillaan muutama vuosi sitten. Tässä viinissä ei myöskään ole yhtä paljon hiilihappoja kuin esimerkiksi Alkon Moscato D'Asteissa. Kuplia olisi toivonut lisää, ne olisivat saattaneet tasapainottaa viinin hieman epämielyttävää raskasta ja tasaista suutuntumaa.

Kaiken kaikkiaan viini ei lunastanut kaikkia odotuksiani, mutta kun lähikaupasta löytyy jotain tällaista erikoisuutta, ei siitä voi olla pitämättä.

Posted in | Leave a comment

Stone Old Guardian Barley Wine 2012 Release


Tuoksu on erittäin, erittäin vahvan humalainen. Melkeinpä tätä sanoisi humalaviiniksi ohraviinin sijasta! Maultaan olut on samaten hyvin humalaisen konsentroitunut, humala on aistittavissa eräänlaisena erillisenä mehukkaana kerroksenaan oluen rungon päältä. Erityinen piirre tässä oluessa on myös sen tiivis, voimakas ja sulava hiilihappoisuus. Ikään kuin neste olisi täysin mitä pienimmillä hiilihaponkuplilla kyllästetty. Hapokkuudella on myös hyvä kestävyys, sillä vaikka vain kolmasosa oluesta seisoi vuorokauden pelkällä korkilla peitetyssä pullossa, hiilihapot eivät tunnu juurikaan vähentyneen. Tiiviillä hapokkuudella on ainakin se hyvä puoli, että se tasoittaa vahvan humalaisuuden ja painavan olutpohjan eroa sitomalla niitä yhteen. Lisäksi hapokkuus tasoittaa ja säestää humalan kitkeryyttä, josta suuri osa silti muuttuu hallitsemattomaksi karvaudeksi, joka tuntuu vielä pitkään maun jälkeen. Kenties iätys onnistuisi haihduttamaan tätä jopa hieman hallitsematonta humalaisuutta? Itse mausta on vaikea sanoa; humalaisuus hallitsee, suutuntuma on keskipaksu ja alkoholin polte erottuu selvästi.

Posted in | Leave a comment

La Fantome de Gastropub

Puoli pulloa (0,75l) Gastropubin 2010 pantua nimikko-olutta maisteltiin 27.8.2012 paikanpäällä rennossa ilmapiirissä. Ensinnäkin voisi mainita, että tämä olut eroaa 8% alkoholipitoisuudellaan huomattavasti ainakin perintesistä miedoista saisoneista. Heti alussa tuoksusta kävi ilmi, että nyt ollaan tekemisissä jonkin täysin uudenlaisen oluen kanssa – varsinkin kun en ensin tiennyt oluen mausteisuudesta. Tuoksusta löytyi lähes esterimäistä paksua ja hieman esanssista hedelmäistä sävyä, lähinnä persikkaa ja häivähdys sitruunaa. Mieleeni juolahti tämän tästä markettien persikkajääteet, vaikka tuoksu oli toki huomattavasti luonnollisempi ja monipuolisempi. Maussa oli erikoista paksuutta, joka tuntuikin sopivalta hieman vanhemmalle oluelle ja kävi loogisesti yhteen 'esterimäisyyden' kanssa. Kaiken kaikkiaan olut oli erittäin mukava uusi tuttavuus loppukesän illalle, siitä löytyi sopivaa paksuutta ja alkoholia näille jo viilenneille päiville.

Pienen googletuksen jälkeen sain selville, että oluen mausteena ovat toimineet ainakin sitruuna ja mustapippuri humalan lisäksi.

Posted in | Leave a comment

Berliner Weisse ja Korenwijn Genever 10 yo

Berliner Weisse
Lasiin kaatuu kevyt ja nopeasti katoava vaahto, jonka alta paljastuu happaman oluen kirpeähkön hedelmäiset sävyt. Maku antaa ensituntumalta mukavan happaman puraisun, jota seuraa hyvin vaalean oluen ohraiset ja puhtaat jälkimaut. En oikeastaan erota tästä mitenkään erityisen vehnäisiä sävyjä, pikemminkin mieleen tulee peruslager. Ensivaikutelman jälkeen olut säilyttää happamuutensa, tuoksun hedelmäiset sävyt ja kevyen viljaisuuden, joskin voimakasta jälkimakua on enää turha toivoa makunystyröiden turtumisen vuoksi. Mietona oluena Berlineristä voi lähes aistia suutuntuman turhankin vetisyyden, mutta onneksi happamuus tuo olueen tarvittavaa rakennetta.

Berliner kiinnostaa kovasti saksalaisena happamana oluena, mutta harmillisesti se tuskin yltää yhtä diipille tasolle kuin Belgian happamat. Ymmärtääkseni Berliner Weisse käytetään normaalin tavoin ja inokuloidaan sitten (laboratorio?)bakteerikannoilla, joskin saatan olla väärässä. Kaipaisin saksalaisilta happamilta (Gose ja Berliner Weisse) samaa käsityön ja taiteen tasoa kuin belgialaisiltakin.

Korenwijn Genever 10 yo.

En muista täysin minkä tuottajan genever tämä oli, veikkaisin Zuidamia (ei ainakaan Bols). Nautittu Tampereella Gastropubissa.

Tuoksusta on täysin turha hakea minkäänlaisia englantilaisen ginin katajasävyjä. Sen sijaan lasista pyörähtelee esiin viskin puusävyjä sekä rommin makeutta varsin miellyttävänä, joskin hieman tylsänä, yhdistelmänä. Luojan kiitos tästä ei myöskään löydy sitä päällekäyvää viljaista pehmeyttä, jota sikunaksi olen kuullut kutsuttavan, joka on niin vahvassa roolissa ikääntymättömissä "Oude" ja "Jonge" genevereissä. Maussa tuosta pyöreästä viljaisuudesta tosin tuntuu tavoittavan pieniä sävyjä. Muuten maku jää makeaksi ja muistuttaa hyvin paljon viskiä – katajan tai muiden mausteiden sävyjä on vaikea erottaa.

Korenwijn-genevereitä on helpompi arvostaa niiden korkeamman mallaspitoisuuden vuoksi. Silti Korenwijnin brändi ei ole mikään merkki puhtaasta mallastisleestä, sillä ilmeisesti Korenwijniksi kutsut geneverit sisältävät 51-70% mallasviiniä ja sokeria aina 20g/litraan asti. Oude ja Jonge sisältävät vielä vähemmän maltaita, Jonge enintään 15% mallasviiniä. Eikö sitten tosiaan ole olemassa genevereitä, jotka olisi valmistettu 100% mallasviinistä vanhan tavan mukaan? Luulisi, että tällaisia korkean luokan tuotteitakin vielä valmistetaan, pitää ottaa asiasta selvää.

Posted in | Leave a comment

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.