Tässä muutamia kevään cocktailkokeiluita.

Ensinnäkin kaksi versiota välimerellisestä cocktailista

Ainesosat: ouzoa, pieni tilkka ruusuvettä, tilkka angostuuraa, ruokosokerisiirappia, vettä

Sekoitetaan jäiden kanssa lasissa tai ravistetaan yms. Tämä on oikein elähdyttävä ruusun ja aniksen tuoksuinen tapaus, jota kuvittelisi mainiosti juovansa digestiivinä merenrannalla.


Ainesosat: ouzoa, appelsiininkukkavettä, tilkka appelsiininkukkavettä, tilkka angostuuraa, ruokosokerisiirappia, vettä

Luonteeltaan melko samanlainen kuin ruusuinen ouzo, mutta pidin tästä enemmän, koska appelsiininkukka on hieman moniulotteisempi tuoksu.

Seuraavaksi appelsiinihunajanektari 


Ainesosat: 3cl giniä, 1cl hunajarommia (Kanarian sorttia), 1cl cointreau, puristus limeä, tilkka appelsiininkukkavettä sekä angostuuraa.

Pidin tästä oikein paljon, mutta jos ainesosia ei saa täydelliseen tasapainoon, tämä epäonnistuu täydellisesti. Parhaimmillaan se on erittäin moniulotteinen parfyyminen nektari viipyilevällä maulla. Sopii erinomaisesti myös soodalla jatkettuna.


Ja lopulta vielä yksi ouzococktail


Ainesosat: 3cl ouzoa, 1cl hunajarommia, tilkka appelsiininkukkavettä, ruokosokerisiirappia, vettä

Tämä on kaikista yllä luetelluista omasta mielestäni paras. On tärkeää pitää ouzo liköörimäisen paksuna ja malttaa liiallista veden lisäämistä. Tässä eri maut asettuvat hyvin selkeästi omille tasoilleen: tuoksu on kukkainen ja makea, makua hallitsee anis, kunnes lopussa hunajarommin sekä appelsiininkukan parfyymimainen yhdistelmä nousee esiin aniksen väistyttyä. Huom. kuvassa taitaa olla soodalla jatkettu versio.

Nyt vaihteeksi jotain aivan muuta. Olen viime aikoina aloitellut sikariharrastusta keskittyen erityisesti ikääntyneisiin kuubalaisiin. Sen lisäksi olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut nenänuuskasta, joten kun huomasin kuinka halvalla nämä todellakin wanhat purkit lähtevät, en voinut vastustaa kiusausta.

On vaikea sanoa onko nuuska todella vuodelta 1870. Kenties joku asiaa tunteva saattaisi varmistaa iän ruosteesta, paperin ulkonäöstä sekä veroleimasta, mutta itse en lähde tuotteen autenttisuutta sen enempää problematisoimaan. Nenänuuska on tainnut jäädä aika vähälle huomiolle 1900-luvun keski- tai loppuvaiheilta saakka, sillä netistä löytyy useita vanhoja purkkeja hyvin halvalla.

Tupakka on tietysti ollut ilmalta suojatussa tilassa, joten on vaikea sanoa onko se kehittynyt mihinkään suuntaan. 1800-luvulla valmistetun nuuskan kokeileminen on silti vaivan ja rahan arvoista.

Nuuska on hienoa ja kuivaa pulveria, jossa on hyvin erikoinen tuoksu. Pohjalla vallitsee vahva nahkaisuus, kumimaisuus tai puumaisuus pienellä fermentoituneella vivahteella, ja näiden seasta voi erottaa erilaisia makeita ja kukkaisiakin sävyjä.

Tuotettahan ei ole tarkoitus vetää nenäonteloon asti kuten tiettyjä laittomia nautintoaineita, vaan pieni määrä jauhetta imaistaan limakalvolle lyhyellä ja terävällä nuuhkaisulla. Nuuska ei polta, mutta muutaman minuutin päästä saa varautua siihen, että jauheen makuista nestettä alkaa pikkuhiljaa valumaan nieluun. Tämä on normaalia, osa tuotteen rituaalia, eikä ainakaan tämän miedon ja makean nuuskan kanssa häiritse lainkaan.

Nuuskan tuoksu ei kestä kovinkaan kauan. En myöskään ole vielä kokeillut niin suuria annoksia, että vaikutuksen tuntisi yhtä selvästi (näin tupakoimattomana henkilönä) kuin esimerkiksi sikarin jälkeen. Annostuksena oli noin tulitikunpään kokoinen keko kumpaankin sieraimeen. Suhteellisen yleinen tapa on ilmeisesti asettaa annos peukalon ja etusormen väliin jäävään kuoppaan ja nuuskata se siitä.

Oli miten oli, nuuska on nyt humidorissa, koska haluan kokeilla sitä hieman kosteampana. Ehkä se saa samalla hieman seetrin tuoksua.