Tämän sahdin kanssa kaikki näytti ensin menevän täysin päin honkia – aioin tosissani useampaan otteeseen heittää koko satsin viemäristä alas. Ensin mäski piti jakaa useampaan astiaan, koska se ei mahtunut täysin alkuperäiseen saaviin. Sitten siivilä ei toiminut, koska en tajunnut rakentaa välipohjaa astiaan. Tästä seurasi loputtomia mäskin ja vierteen siivilöimisen ja astiasta astiaan siirtämisen helvetillisiä kierroksia, joista viimein sain valuteltua irti noin 8l vierrettä. Laitoin erän käymään ja valmistin seuraavana päivänä vielä noin 5l paremmin toteutettua vierrettä jatkoksi (lähes erään sahtireseptin mukaan, josta todennäköisesti lisää myöhemmin). Lisäsin uuden vierrepanoksen jo käyvään sahtierään, ja kohina kävi lujaa pari vuorokautta.
Juhannukseksi pullotettu sahti oli kerinnyt lepäämään kellarissa vain viikon, ja sen kyllä huomasi. Sahti oli erittäin kitkerää, mielessäni pelkäsin ja odotin ennenaikaista happamista kaikkien epäonnistumisten vuoksi. Kyllä sitä joi, maussa ei vain ollut sitä banaanista makeutta ja kokonaiskuva jäi hyvin agressiivisen teräväksi. Viikon päästä maistettuna sahti on kuitenkin täysin muuttunut: nyt maussa on makeutta, tuoksussa monipuolista hedelmäisyyttä ja kitkeryyskin tulee hyvin pehmeästi maun lopussa. Lisäksi tuoksussa on eräänlaista piparkakkumaista mausteisuutta, jonka johdan ehkä vierteen kivittämisestä. Suutuntuma on paksu, mutta kirkkaampi eikä niin jauhoinen kuin Finlandia sahdissa. Kaikin puolin tähän voi olla ihan tyytyväinen. Opetuksena ottakaamme siis, ettei kannata heivata vierrettä kesken kaiken, vaikka prosessi tuntuisi menevän kuinka pahasti pieleen! Lisäksi tämä sahti osoittaa, ettei käymisastian varittaminen ole kaikki kaikessa. En nimittäin puhdistanut puusaavia millään tavalla: viimeisen käymiskerran jälkeen ainoastaan hankasin saavin puhtaaksi kylmällä vedellä. Silti sahti ei ole kahden viikon kellaroimisen jälkeen yhtään sen happamampi kuin kliinisemminkään valmistettu sahti.
