Pegos Claros 1994



Hiljattain olen innostunut vanhemmista viineistä. Valitettavasti Alkon suppean valikoiman vuoksi näitä joutuu hankkimaan ulkomailta.

Viime viikolla sain siis suoraan kotiovelle toimitettuna neljä pulloa vanhaa portugalilaista viiniä. Ensimmäinen niistä, Pegos Claros 1994 Palmelan alueelta, on nyt juotu.

Tiivistettynä huomiomme kuuluu jotakuinkin näin: viini ei ollut liian helppo eli yksipuolinen, mutta ei myöskään niin päällehyökkäävän monipuolinen, että olisi vaatinut useamman siemauksen ennen kuin makunystyrät saavat selvää sävyjen kaaoksesta.

Tässä viinissä oli selkeä hapan lambicmainen tuoksu, jonka voisi arvella johtuvan  brettanomyces-hiivasta, mutta on vaikea sanoa mistä piirre todella johtuu. Toisin kuin Lissabonissa kuukausi sitten juomassani 1980 pullossa, tässä happamuus ei kuitenkaan yltänyt yhtä voimakkaisiin sienimäisiin sävyihin. Tuoksun ryhdikkyys ja tammi tukivat ja tasapainottivat happamuutta. Loppulasia kohden sienimäisyyteen tottuu ja se sekoittuu toisiin tuoksuihin saaden aikaan samean ja lämpimän vaikutelman.

Pidin tästä viinistä myös sen vuoksi, että maussa saattoi vielä tuntea hienoista kitkeryyttä ja tanniinia. Näin ollen suutuntuma ei käynyt liian yksiulotteisen pehmeäksi.

En kuitenkaan pääse eroon siitä epäilyksestä, että kuuluuko lambicmainen happamuus ylipäänsä ikääntyneisiin viineihin? Itse pidän siitä, koska se tuo monipuolisuutta viiniin. Pitänee jatkaa kokeiluita ja yrittää ottaa asiasta selvää.

Posted in . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

One Response to Pegos Claros 1994

  1. Bet365 Casino app - JT Hub
    Bet365 Casino app 나주 출장샵 – you can play hundreds of games with hundreds of slots, jackpots 진주 출장샵 and live casino games. Read our full review and grab 안동 출장샵 exclusive 구미 출장샵 bonus 삼척 출장안마 offers.

    VastaaPoista

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.