Sima



Päätin rykäistä vapuksi hieman perinteestä poikkeavaa simaa. Tässä resepti:

500g fariinisokeria
0.5dl kuusenkerkkäsiirappia (valmis kaupasta)
kourallinen humalaa
limeä

Keittelin humalaa noin 30 min koko vesimääräässä, mikä osoittautui virheeksi, sillä keitetyllä vierteellä kesti kauan aikaa jäähtyä. Olisi ollut parempi liuottaa ensin sokeri ja/tai siirappi puoleen vesimäärään ja kiehauttaa humalat siinä ennen lopun viileän veden lisäämistä.

Luultavasti siirapin vuoksi käyminen kesti hieman kauemmin, noin 7-9pv  huoneenlämmössä. Luulin monasti siman olevan jo valmis, sitten saikin kuunnella komeita pamauksia kun korkkia epähuomiossa alkoi availemaan. Kiintoisaa kyllä, hiiva ei missään vaiheessa muodostanut pysyvää vaahtoa pinnalle; heiveröinen ja hajanainen vaahtokerros ilmestyi kyllä päiväksi, mutta katosi yhtä nopeasti.

Tuoksultaan sima oli lähes normaali. Pientä ksylitolimaista/esanssista makeutta esiintyi kuusenkerkkäsiirapin vuoksi. Maku oli muuten aivan tavallinen, mutta maun lopussa esiintyi lievää kitkeryyttä humalista. Kaikkiaan maku ja tuoksu olivat melko häiritseviä, luullakseni ainakin niille, jotka eivät tienneet valmistusmateriaaleista tarkemmin. Varsinkin pieni kitkeryys lopussa herättää varmasti helposti epäilyksiä, jos ei tiedä humalista.

Seuraavaksi sitten hieman kunnianhimoisemmasta "simasta" eli hunajaviinin/metun (mead) ja oluen sekoituksesta, braggotista!

Posted in . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.